Olimmeko varautuneet koronaan?

Vuosi 2020 on alkanut epätavallisissa merkeissä ja se tullaan varmasti muistamaan myös jatkossakin. Ennen kaikkea tämä kevät on osoittanut, että emme ole olleet millään tavalla valmistautuneita tällaiseen tilanteeseen. Kukaan ei odottanut, että koronan kaltainen tauti voisi vaikuttaa yhteiskuntaamme näinkin laajasti.

Viimeisin tuotteemme Infectious Patient Isolation Pod, IPIP, on tartunnan saaneen potilaan eristyskapseli. Se on tuote, joka on tehty juuri niihin tilanteisiin, joita kukaan ei ole osannut odottaa – kuten COVID-19. IPIP-eristyskapselia käytetään maailmanlaajuisten infektioiden ja biologisten uhkien leviämisen torjuntaan. Tuotteella ehkäistään hoitohenkilökunnan tartunnan saantia sekä vähennetään puhdistustarvetta ambulansseissa ja sairaaloiden tiloissa.

IPIP on kuin yhden potilaan evakuointijärjestelmä, joka estää esimerkiksi virusta leviämästä toisiin potilaisiin. Huolellisesti valitut valmistusmateriaalit takaavat kestävän ja luotettavan tuotteen, joka toimii vaativissakin olosuhteissa. Eristyskapseli on nopeasti käyttövalmis ja se on helposti liikuteltava. Lisäksi se on pakattu kestävään ja kompaktiin PVC-koteloon, joten IPIPin säilytys on erityisen helppoa, eikä se vie paljoa tilaa. Myös pakkauskotelon voi puhdistaa tarvittaessa.

Eristyskapselin mukana tuleva puhallin puhaltaa ilmaa HEPA-suodattimen läpi, muodostaen ylipaineen kapselin sisälle. Raikas ilma virtaa hellästi kapselin läpi päästä varpaisiin. Poistuessaan kapselista, ilma suodatetaan jälleen. Akkukäyttöisen puhaltimen toiminta-aika on lähes 8 tuntia.

Eristävyydestään ja suojauksestaan huolimatta IPIP kuitenkin mahdollistaa potilaan jatkuvan hoidon ja seurannan kuljetuksen tai siirron aikana. Tämä on toteutettu hoitokäsinein ja esimerkiksi IV-, O2- ja hengityskoneyhteyden sekä monitoroinnin mahdollistavilla läpivienneillä. Eristyskapseli on mahdollista kiinnittää ambulanssipaareihin, niinpä IPIP soveltuu loistavasti myös ensihoidon tarpeisiin.

IPIP-eristyskapselimme on pitkän kehitystyön tulos ja sitä on valmistettu jo kauan ennen kuin tiesimme mitään koronan olemassaolosta. Pandemian kaltaisiin ongelmiin on siis ollut tarjolla ratkaisuja jo aiemminkin, mutta niihin ei ole suhtauduttu riittävällä vakavuudella, kuten monien muidenkin suojausvälineiden osalla olemme saaneet huomata COVID19-epidemian edetessä niin Suomessa, kuin varsinkin maailmalla. Ehkä tästä on aika ottaa opiksi ja myöntää, että emme voi olla liian varautuneita tulevaisuuden tuomiin haasteisiin. Paljon on jo tapahtunut, mutta paljon on vielä edessä.

Kuinka varaudumme nyt?

X
X